Tatuointitarinoita diabeteksen näkökulmasta – tatska vai koru vai molemmat?

Tuolla Facebookin puolella toimii aktiivinen vertaistukiryhmä johon itsekin kuulun (Ykköstyypin diabetes aikuiset, liity ihmeessä!). Siellä voidaan jakaa tietoa ja saada sitä, kertoa omista kokemuksista ja kommelluksista sekä pyytää neuvoja tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka tällaisissa: miten pistitte insuliinin hääpuvun kanssa, mitä tehdä jos mittari unohtuu kotiin työpäivän ajaksi, miltä diabeetikon tulisi näyttää ja mistä löydän välinejakelun yhteystiedot tietyssä kaupungissa. Viime viikonloppuna siellä on keskusteltu aktiivisesti diabetestatuoinneista.

D-tattoosLähteet (kuvat numeroitu vasemmalta oikealle, ylärivi ensin):
kuva1, kuva2, kuva3, kuva4, kuva5, kuva6, kuva7

 Miksi haluan kirjoittaa tästä aiheesta, enhän edes omista yhtään tatuointia? Niin, en vielä. Mutta tuon keskustelun innoittaman on haaveeni D-tatuoinnista taas noussut pintaan. Kaikilla tatuoinnin ottaneilla on varmasti omat mieltymyksensä, eivätkä kaikkien mieltymykset todellakaan kohtaa, siksipä en nyt ala tarkemmin erittelemään tatuointihaaveeni yksityiskohtia. Mutta jotakin siitä uskallan kuitenkin sanoa.

Jotain pientä ja yksinkertaista, ei mitään koko käden peittävää hihaa minulle, kiitos. Jotakin, joka sanoo diabeetikko sitä kuitenkaan sen suuremmin alleviivaamatta. Sellainen, jonka merkityksen ymmärtää tosissaan vain toinen samanlainen. Jos se toinenkaan. :)

Usein ajatellaan, että diabetestatuointi otetaan ns. turvatatuoinniksi. Se korvaa diabetes-korun ja kertoo helposti kaikille, että tälläpä on muuten diabetes, auta sitä jos sillä on huono olo. Minä en juuri käytä diabetes-korua. Omistan kaksi ranneketta ja yhden kaulakorun, mutta kaapissa ne ovat ja useimmiten myös pysyvät. Kansainvälisissä diabetestapahtumissa pyöriessäni olen ottanut rannekorun käyttöön, mutta se on ehkä enemmänkin joukkoon kuulumisen kuin turvallisuuden vuoksi, myönnän, anteeksi. Pitäisi käyttää aina, mutta se hiertää ja se on tosi hankala saada itse kiinni ja…

image

Suomen Lääkärilehdessä julkaistiin syyskuussa 2012 juttu näistä turvatatuoinneista (Ranneke vai tatuointi? Lääkärilehti 6.9.2012). Jutussa mainitaan, että suurin osa ottaa tatuoinnin, koska eivät pidä rannekkeista. Tatuointi myös antaa turvallisuuden tunteen hätätapausten varalta, mutta osa on niin tyyliteltyjä, ettei niiden perimmäistä tarkoitusta välttämättä hädän hetkellä ymmärretä. Kysyin Suomen Ensihoitoalan liitosta asiasta, tiedustelin, onko ensihoitajille (vaikka ambulanssikuskeille) jotain toimintaohjetta tai vakiintunutta käytäntöä tatuointien tarkastamisen varalta. Liitosta ei kuitenkaan vastattu tiedusteluuni. Harmi, siitä olisi saanut hyvä kulman tähän juttuun (jos saan heiltä vastauksen, päivitän tämän blogauksen). Tatuoinnistahan ei missään nimessä ole koruun rinnastettevaa hyötyä jos sitä ei edes koulutettu hoitohenkilökunta osaa hätätapauksessa etsiä. Korut ja lompakosta ehkä löytyvä Minulla on diabetes -kortti ovat ehkä ensisijaisia etsintäkohteita hädän hetkellä.

Jos itse tulen hankkimaan nyt jo harjoittelun vuoksi ihooni permanenttussilla piirtämäni kuvan, ei se tule olemaan korun sijainen. Se tulee olemaan siinä siksi, että minä  tiedän mitä se tarkoittaa. Toissijainen syy on se, että joku muu samaan aiheeseen perehtynyt saattaa sen nähdä, tunnistaa ja avata keskustelun. Jos näin ei tulisi koskaan käymään, ei se haittaisi. Kuva olisi vain minua varten, eikä sen olisi tarkoituskaan korvata diabeteskorua (jota alan tietysti käyttää taas heti huomenna!).

imageEhkä?

Varsinkaan siinä tapauksessa se ei korvaisi korua, että Lääkärilehdessä haastatellun HUS:n Iho- ja ­allergiasairaalan ihotautilääkäri Nicolas Klugerin toive standardisoidusta turvatatuoinnista toteutuisi. En minä halua samaa kuvaa kuin kaikilla muilla, hei, niitä korujakin on myynnissä montaa eri mallia!

4 kommenttia artikkeliin ”Tatuointitarinoita diabeteksen näkökulmasta – tatska vai koru vai molemmat?

  1. kirsimaria sanoo:

    Hei, olen tuore t1-diabeetikko, vasta viisi viikkoa diagnoosista. Minulla on yksi tatuointi ja aika pian sairastumisen jälkeen olen tiennyt, että seuraavan tatskan aihe on diabetes. Ei niinkään siksi, että se korvaisi rannekkeen (minulla on ihana helmikoristeinen rannekoru päivittäin kädessäni) vaan siksi, kuten itsekin sanoit, kuva olisi minua varten. Sairaus ei parane, joten minun on vähitellen hyväksyttävä se osaksi itseäni – tässä on vielä toistaiseksi aika paljon työstämistä. :) Vaikea selittää miksi, mutta tatska tuntuisi tosi hyvältä ajatukselta. Mietin kuitenkin rauhassa, aikaahan on, d ei ole menossa minnekään.

    Olen myös bloggaaja ja nyt vasta hoksasin alkaa etsiä diabeetesta käsitteleviä blogeja. Kiitos omastasi, linkitän sinutkin ja ryhdyn lukijaksi! Blogeista opin varmasti paljon, ja välillä vertaistuen kaipuu on niin kovaa, että melkein koskee. Siihen some varmasti auttaa.

    Tykkää

    • nnmbb sanoo:

      Hei vaan! Voin vain kuvitella miltä tuntuu olla tuore diabeetikko, samaistuminen juuri todettuun loppuiän sairauteen on hankalaa kun on elänyt tämän kanssa koko elämänsä. Meidän molempien onni on kuitenkin toimivat lääkkeet ja järjestelmä, joka takaa ne meille korvauksetta. Kävin lukemassa kirjoituksesi diagnoosistasi, totta tuo varmasti on, tähän tottuu. Siihen, kuinka kauan se vie aikaa ja pystyykö aikuisiällä sairastunut koskaan pääsemään terveen minänsä yli (unohtamaan ajan kun ei tarvinnut pistoksia) en osaa vastata. Sen tiedän, että diabeteksen kanssa voi elää täysin normaalia elämää ja kun oppii ottamaan vähän rennommin (siis kun oppii toimimaan ilman jatkuvaa tietoista hiilareiden ja yksiköiden laskemista), alkaa jo varmasti sujua helpommin!

      Tsemppiä täältä suunnalta, jään seuraamaan josko blogissasi jaksat jatkaa diabeteksen kanssa opettelusta.

      Tykkää

  2. rickemann sanoo:

    Moi! (Alkuun todettakoon että olen 1tyypin diabeetikko jo seitsemättä vuotta.) Olen itse sitä mieltä, että tuota t1D ei ehkä ymmärretä, varsinkaan jos ambulanssi tai ensivaste henkilöiden täytyy toimia nopeasti. Itse olen harkinnut kämmenen kokoista tatuointia, jossa on juuri tuo sauvakäärmeiden kanssa ja tarpeeksi isolla ”Diabetic” tai ”Type 1 Diabetes” jne. Itsellä ei ole ollut pitkään aikaan diabeteskorua, koska minulla ensimmäinen hävisi ja toisesta on hajonnut lukko 2-3 kertaa. Lompakossa on aina ”olen diabeetikko” kortti, tosin se voisi olla vielä paremmin näkyvillä. Insuliinipumppu tosin kertoo jo paljon vyöllä.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.